Pihaa perustaessa kannattaa suunnitella ja rakentaa oikeanlaiset perustukset pyykinkuivatusalueelle, leikkialueelle, pysäköintialueelle ja jätteenkeräysalueelle.
Yhteistä sekä tomutus- että pyykinkuivatusalueille on se, että niiden alusta kannattaa tehdä sellaisesta materiaalista, joka on helppo pitää puhtaana. Betonilaatat ja betonikivet esimerkiksi ovat molemmat sellaisia materiaaleja että ne voidaan tarpeen vaatiessa lakaista puhtaaksi pölystä tai jopa pestä. Pihalaattojen asennukseen ja saumaukseen tarvitset hiekkaa.
Keinujen ja kiipeilytelineiden alapuolisen maan on oltava sellaista, että se antaa periksi tai joustaa kaikissa ilmasto-olosuhteissa kaikkina vuodenaikoina. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että maa niiden alta on vaihdettu esimerkiksi pestyyn salaojasoraan, jonka kerrospaksuus on 40 cm, tai pohjamaan päälle on lisätty jostakin synteettisestä materiaalista, esimerkiksi kierrätyskumista, valmistettu turva-alusta. Erityisesti keinujen ja kiipeilytelineiden alustaksi tarkoitettu turvahiekka on kuitenkin paras materiaali pehmentämään alastuloja.
Mikäli pysäköintialueen pintamateriaalina on sora tai kivituhka, on niiden tasoituksia ja lanauksia helppo tehdä itse. Jätteenkeräyskatosten lattian tulee olla valmistettu jostain kovasta materiaalista, kuten kalliosta murskattua kiviainesta eli mursketta. Materiaalissa ei saa olla tyhjentämistä haittaavia kynnyksiä.
